TILASTA

Tiisanmäen lammastila sijaitsee noin 25km Savonlinnan keskustasta, korkealla mäellä upean Haukiveden rannalla.

Tiisanmäellä on pitkä historia, tila on Jussin kotitila ja on kuulunut perheelle kirkonkirjojen mukaan jo 1800-luvun alusta. Tilan tuore emäntä Hanna muutti rauhalllisemman elämänrytmin perässä Savonlinnaan. Pariskunnan tiet kohtasivat, syntyi perhe ja ajatus Tiisanmäen lammastilasta sai alkunsa.

Ensimmäiset lampaat muuttivat tilalle 2013 ja tällä hetkellä uuhia on 40, isäpässejä kolme ja kasvavia karitsoja noin 50. Uusi lampola on lähes valmis ja sen myötä uuhimäärä on tarkoitus kaksinkertaistaa.

Tuottamaamme karitsanlihaa on myynnissä ympärivuoden pakasteena. Haluamme palvella myös niitä asiakkaita, jotka hakevat pienempää lihaerää tai vain jotain tiettyä leikkuuta. Sen vuoksi valikoimissamme on runsaasti erilaisia leikkuita. Pystymme myös toteuttamaan toiveita erilaisista leikkuista ja otamme niitä mielellään vastaan.

Lammastilan yhteydessä toimii tilamyymälä, joka on auki torstaisin 16-18 ja sopimuksen mukaan. Pääkaupunkiseudun asiakkaille toimitamme lihaa säännöllisesti, ensimmäinen toimitus 3.3. Tulevat toimituspäivämäärät näkyy Tuotteet ja hinnasto -sivulta.

Tilamyymälän osoite
Juvolantie 1504
57310 Savonlinna

Myyntiin on myös tulossa lammasmakkaraa, karitsan taljoja, suomenlampaan villasta tehtyjä lankoja ja huovutusvillaa.

Lisätietoja tilamyymälästä, aukioloajoista ja toimituspäivämääristä saa Hannalta 040-5494547 tai lähetä sähköpostia tiisanmaenlammastila@gmail.com